Vierasta ja sumeaa

Pöytä on tupaten täynnä kirjoja, osa niistä luettuja, osa kesken, osa hakuteoksia (joita kukaan ei kai varsinaisesti lue). Sitten tuolla toisessa päässä on muutama kirja, jotka toinen ihminen on laskenut pöydälle. Perin viehättävä läjä. Virginia Woolfin Majakka (To The Lighthouse, 1928), mutta mitäs siitä kun se on luettu. Piae cantiones, nuotteineen. Spenglerin Länsimaiden perikato (Der Untergang des Abendlandes, 1922), joka on lukematta mutta tulee luetuksi. Ja taitaa muutenkin olla minun jäljiltäni tuossa.

Mutta se pinon viehättävin ja samalla vierain: Bart Koskon Sumea logiikka (Fuzzy Thinking, The New Science of Fuzzy Logic, 1993, suom. Kimmo Pietiläinen, Art House 2001). Minun matemaattis-luonnontieteellinen taustani on aina saanut minut perääntymään hankalissa paikoissa, koska olen pystynyt helposti palauttamaan mieleeni lyhyestä matematiikasta kirjoittamani approbaturin. Tosin en tiedä mitä sekään sitten kertoo. Mutta jo muutama silmäys tähän kirjaan paljastaa, että saatamme puhua samaa kieltä: "Faktat ovat aina sumeita, epämääräisiä tai jossain määrin epätäsmällisiä" (Kosko 2001, 13). Niin ovatkin! Se on jopa rasittavaa, kun joskus faktaväitteet kaatuvat siihen, että niissä on monta liian vaikeasti todistettavaa premissiä. Täytyy joko sulkea silmänsä epämääräisyydeltä tai hyväksyä se, tai olla sokea sille alunperinkin. "Tiedemiehet pyöristivät harmaat asiat mustiksi ja valkoisiksi, unohtivat pyöristyksen ja näkivät sen jälkeen kaiken mustavalkoisena" (mt 31). Tämäkin oli ihan selkeää metaforiikkaa.

Sumeaan logiikkaan ei tarvita lyhyttä matikkaa. Tai mistä minä tiedän, ehkä tähän tarvittiin juuri se approbatur.

Uusi kierros

Välillä pitää lukea uudelleen jo lukemiaan kirjoja. Ja flunssaisena on paras tarttua johonkin varmasti mutkattomaan, helppoon ja rakkaaseen. Viimeisen viikon aikana olen lueskellut ruotsalaiskirjailija Maria Gripen Varjo-sarjaa. Kyseessä on kepeästi postmoderni neliosainen nuorten kirjasarja, 1980-luvulla alunperin ilmestynyt.

Mutta jotakin jää lukematta. Ensimmäinen osa Salaisuus varjossa (Skuggan över stenbänken, 1982) ja neljäs osa Varjojen kätkö (Skuggömman, 1988) menivät jo. Kesken on kolmas osa Varjojen lapset (Skuggornas barn, 1986). Mutta hyllystä puuttuu toinen osa, ja tietysti muistini mukaan kiinnostavin ...ja metsän valkeat varjot (...Och de vita skuggorna i skogen, 1984).

Nettiaika on jollain tavalla ylittänyt Varjo-sarjan. Löytämäni viitteet ovat paljolti listauksia tai hyvin lyhyitä juonitiivistelmiä. Loput ovat takakansitekstejä, jotka on vain jäljennetty nettiin. Ehkä sama ilmiö on havaittavissa muussakin 1980-luvun ja 1990-luvun alun kulttuurituotannossa. Ne eivät ole tuoreeltaan ehtineet mukaan eivätkä ne ole vielä riittävän retroa. Gripen sarjasta ei suomeksi ainakaan ole tullut uusintapainosta (toinen painos on otettu ainoastaan ensimmäisestä osasta ja siitäkin on kulunut miltei kaksi vuosikymmentä).

Arvailulle jää tietysti tilaa. Varjo-sarja koostuu historiallisista nuortenromaaneista, jotka sijoittuvat ensimmäisen maailmansodan tienoville. Ja nuorten naisten maailmaan. Sukupolvien välinen murros korostuu niissä, ja samaten sukupuoliset leikittelyt ja identiteettien vaihtelu. Asetelmaa tuntuu korostavan kerronnan naiivius ja yksinkertaisuus, mikä tietysti on ymmärrettävää, koska kolmessa ensimmäisessä osassa minäkertoja Berta on noin 14-16-vuotias. Neljännessä osassa kertoja on vaihtunut noin parikymppiseen Caroliniin, joka on kirjoittanut kirjansa kolmannen persoonan, kirjeiden ja elokuvakäsikirjoitusten muodossa.

Tietystikin havaitsen romaaneissa eri asioita kuin viisitoista vuotta sitten. Kerronnan yksinkertaisuus jopa välillä ärsyttää - ehkä olen tottunut kerrontaan, joka ei liiemmin selittele. Näissä taas kertoja nimenomaan haluaa selittää ja selventää. Nyt lukematta jää toinen osa, joka oli minusta silloin pienempänä ylivoimaisesti paras. Ehkä koska se oli kummitusmaisin, samalla dekkarimaisin. Sarjan suuri arvoitus ratkeaa siinä osassa lukijalle, ja etenkin jälkimmäiset osat rakentuvat sen ympärille.