Finlandiapäivää

Joinakin päivinä suosituksia sataa, kuten Finlandia-päivänä. Ehkä silloin ihmiset muistavat, että pitää lukea ja saa.

Finlandia-palkinnon saaja nousee jo suositusten yläpuolelle, kysymys on jo miltei velvollisuudesta. Olen lukenut ensimmäiset sivut romaanista Drakarna över Helsingfors (1996, suom. Leijat Helsingin yllä), siihen on jäänyt harrastukseni Kjell Westön suhteen. Ja Johanna Sinisalon Ennen päivänlaskua ei voi (Finlandia vuonna 2000) liittyy myös häpeällisenä tahrana lukemattomuuteni listaan – auttaako, että olen lukenut tieteellisen artikkelin siitä ja ollut luennolla, jossa sitä on käsitelty?

Hetki Westön jälkeen ilmaantuu puheenaiheeksi H.G. Wellsin Aikakone (The Time Machine, 1895). Pitäisin Wellsistä ihan varmasti. Ja muutamaa tuntia myöhemmin joku tahtoo tietää olenko lukenut Hans Seloa. En varmasti, en edes niitä kahta ensimmäistä sivua, joista semiootikko Henri Broms kirjoitti kirjassaan Alkukuvien jäljillä. Kirjastonhoitaja, joka lukaisee kirjasta kuin kirjasta ihan alun. Sopisi minulle.